Kun nämä Long Islandin ajattelijat julkaisivat toisen albuminsa, anna minun ymmärtää , kesällä 2003, se oli yksi mainstreamo-buumin lupaavimmista taiteellisista kannanotoista. Rohkeasti kunnianhimoisilla kappaleillaan ja Smithsin pakkomielle laulaja/kitaristi Jesse Laceyllä yhtye loi syvän yhteyden LiveJournal-kirjoittajiin. Ja sitten… no ei mitään. Brand New katosi käytännössä vuoden kuluttua anna minun ymmärtää julkaisun, sen jäsenet vetäytyivät lähiöihin, missä he vauhdittivat hitaasti kolmannen albuminsa (ja suurten levy-debyyttinsä).
Joten mikä on muuttunut tällä välin? Ensinnäkin Brand New ei enää kuulosta haavoittuneelta emo-bändiltä. Itse asiassa he kuulostavat bändiltä, joka haluaa kaataa persettäsi kahdella tusinalla Marshallin puolistackilla. Ostoskeskuksen valmiit koukut ja satunnaiset pistokset akustisessa poksahduksessa anna minun ymmärtää on korvattu sellaisella Radioheadin velkaantuneella pommituksella, joka kaipaa soitettua vuokra-ajoilla.
Lucan ja Millstonen kanssa soolokitaristi Vinnie Accardi onnistuu käyttämään jokaista naurettavaa efektipedaaliaan, mutta tällainen ylimäärä sopii täydellisesti näihin tiiviisiin, progeisiin kappaleisiin. Yhtään hemmottelua ei jätetä huomiotta. Ja kun Lacey liittyy mukaan, itkee Degausserilla ja menee riffiksi riffiksi ilman mitään Bends , Brand New näyttävät oikeutetusti inspiroituneen suuremmasta ja rohkeammasta tulevaisuudesta.
Kuuntele nyt tämä: Upouusi – kylvökausi (joo) WINDOWS MEDIA | OIKEA PELAAJA
>> Kuuntele upouutta Napsterissa
